IMDC 2018

Aalto yliopisto isännöi merenkulun kansainvälistä suunnittelutapahtumaa

Merialojen järjestyksessä 13:s. kansainvälinen IMDC 2018-konferenssi järjestetään tänä vuonna Suomessa. Tapahtuman isäntänä toimii Aalto yliopisto ja tilaisuudet pidetään Helsingissä ja Espoossa 10.-14.6.2018.

IMDC 2018 (International Marine Design Conference) on poikkitieteellinen tapahtuma, joka kattaa merialojen kaikki osa-alueet laivojen suunnittelusta laivanrakennukseen ja alusten operointiin.

Tänä vuonna konferenssin painopisteitä ovat alusten suunnittelun haasteet nopeasti muuttuvilla merenkulkumarkkinoilla. Luennoilla keskitytään muiden muassa digitalisaatioon, uusiin teknologioihin sekä erityisesti risteilyalusten ja jäänmurtajien tulevaan kehitykseen ja uusiin markkina-alueisiin, Aalto yliopisto kertoo nettisaitillaan.

Luennoilla perehdytään niin ikään autonomisiin aluksiin, uusiin runkomalleihin ja aluskonsepteihin sekä offshore -teknologiaan ja toimintaan arktisilla alueilla.

Tapahtuman järjestelytoimikunnan puheenjohtaja on Aalto yliopiston professori Pentti Kujala. Muina jäseninä toimivat useiden suurten suomalaisten merialan yhtiöiden johtoryhmien edustajat.

Lisätietoja konferenssista osoitteesta http://imdc2018.aalto.fi/

LÄHDE: Navigator http://navigatormagazine.fi/aalto-yliopisto-isannoi-merenkulun-kansainvalista-suunnittelutapahtumaa/