Takaisin kaikkiin uutisiin ja tapahtumiin
UUTISET

Verkostoyliopisto FITech vastaa ICT-alan osaajapulaan 150 kurssin voimalla

Julkaistu 31.5.2019

 

FITechin kautta voi opiskella kursseja seitsemästä yliopistosta. Monipuolinen tarjonta ulottuu tekoälyn perusteista ICT-ammattilaisten syventäviin opintoihin.

Työelämän murros tuo uusia vaatimuksia osaamisen jatkuvalle kehittämiselle. Tietotekniikka on levinnyt käytännössä kaikille työelämän alueille, ja tekoäly muuttaa monia ammatteja entisestään.

Tekniikan alan verkostoyliopisto FITechin kautta voi opiskella valikoituja kursseja seitsemän suomalaisen yliopiston tarjonnasta. Pilottikursseja on jo käynnissä, ja laajemmin opinnot on mahdollista aloittaa syyskuussa.

”Koko ajan täydentyvä tarjontamme sopii hyvin työelämässä oleville, joilla on jo aikaisempia korkeakouluopintoja”, kertoo FITechin ICT-alan tarjonnasta vastaava projektipäällikkö Katri Ventus.

Taitojen päivitys voi olla tarpeen esimerkiksi nykyisen tehtävänkuvan muutoksen tai työpaikan vaihdon takia. FITechin kautta on mahdollista opiskella esimerkiksi monissa ammateissa hyödyllisiä ohjelmoinnin perustaitoja.

ICT-alan ammattilaisille FITech tarjoaa syventäviä opintoja, joiden avulla voi päivittää alalla nopeasti vanhentuvaa osaamista sekä laajentaa sitä kokonaan uusille alueille. Syventävien opintojen teemoja ovat esimerkiksi ohjelmistojärjestelmät ja -tuotanto sekä digitalisaatio.

Tavoitteena 4 000 osaajan koulutus

Wärtsilän henkilöstöjohtaja Päivi Castrén on jäsenenä FITechin jatkuvan oppimisen työryhmässä. Hänen mukaansa huimaa vauhtia kehittyvä teknologia sekä digitaalisten ratkaisujen ja tuotteiden lisääntynyt tarve ovat luoneet paljon paineita koulutusjärjestelmälle.

”Muutoksen vauhti on kova. Pulaa on kaikenlaisista ICT-osaajista. Toiveenamme on saada jatkuvan oppimisen ratkaisuista tärkeä, yrityksen oppimisratkaisuja täydentävä opintotarjonta. Huippuosaaminen ja korkealaatuinen koulutus ovat niin yrityksille kuin Suomelle valtava kilpailuetu ja kasvun edellytys”, hän sanoo.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama ja Aalto-yliopiston koordinoima FITech ICT -hanke toteutetaan seuraavan kolmen vuoden aikana yhteistyössä Aalto-yliopiston, Turun yliopiston, Vaasan yliopiston ja Åbo Akademin sekä Lappeenrannan, Oulun ja Tampereen yliopistokonsernien kanssa. Konsortion perustajajäseniä ovat lisäksi Teknologiateollisuus ry ja Tekniikan Akateemiset TEK. Tekniikan alan yliopistojen tavoitteena on 4 000 ICT-osaajan täydennyskoulutus.

Aalto-yliopisto järjestää infotilaisuuden FITech-opinnoista 18. kesäkuuta. Lisätiedot: https://www.aalto.fi/fi/tapahtumat/jatkuva-oppiminen-ratkaisuna-ict-alan-osaamisvajeeseen

FITech-verkostoyliopisto on tuonut Suomeen uuden, joustavan tavan opiskella. FITechin innovaatioyhteisö on teknologiaosaajien sijoitus tulevaisuuteen: opiskelijat, tutkijat ja yritykset tekevät nyt yhteistyötä sen eteen, että Suomi ja yritykset saavat tekniikan ja ICT-alan huippuosaajia ja maailma innovaatioita.

Lue lisää

UUTISET

Haku FITechin kesän kursseille on käynnistynyt!

Julkaistu 4.4.2024

Haku FITechin kesän 2024 kursseille on nyt auki! Valikoimasta löytyy yli 100 maksutonta yliopistokurssia. FITechin kesän kurssivalikoimaan sisältyy energiavarastoinnin, tietoliikennetekniikan (5G-teknologia), tietotekniikan (ICT), tuulivoiman ja… Read More

Lue lisää aiheesta Haku FITechin kesän kursseille on käynnistynyt!