Takaisin kaikkiin uutisiin ja tapahtumiin
UUTISET

Verkostoyliopisto FITechin toimijat määrittelivät uutta tapaa oppia

Julkaistu 21.5.2018

Tekniikan verkostoyliopisto FITechin opiskelijoita, yliopistojen henkilökuntaa ja joukko Lounais-Suomen yrityksiä kokoontui maanantaina Turussa FITech Forumissa. Forumin tarkoituksena oli yhdessä suunnitella sitä, millainen on FITechin tapa oppia ja kuinka se palvelee paremmin oppijoiden tarpeita tulevaisuudessa.

Tapahtumassa keskusteltiin ja tehtiin paljon ideointia pienryhmissä. Työskentelyssä keskityttiin muun muassa yhdistämään kokemuksia opiskelijoiden kanssa työskentelystä ja työelämän tarpeista. Ideoita myös jatkojalostettiin päivän aikana ja haettiin vastauksena millaisilla rohkeilla teoilla FITech luo arvoa tekniikan alan verkostoyliopistona siten, että oppijan tavoitteet täyttyvät mahdollisimman monipuolisesti.

Päivän lopputulemana nousi esiin esimerkiksi kesätöiden opinnollistaminen ja yritysyhteistyö tekniikan alan eri koulutusasteiden toimijoiden kesken. Kiinnostava kokonaisuus oli myös oppijoiden ekosysteemi, jossa opiskelijoiden ja yliopistojen toimijoiden lisäksi oli vahva rooli yrityksillä sekä kunnilla. Lisäksi esillä oli myös Challenge project –konsepti, jossa opiskelijat jatkokehittäisivät tai laajentaisivat aiempia yritysten tarpeisiin tehtyjä opiskelijakonsepteja. FITechin projektitiimi laatii tiekartan, jonka avulla konsepteja lähdetään edistämään.

Seuraava FITech Forum järjestetään syksyllä 2018.

Mikko Helle Åbo Akademista, Jouni Isoaho Turun yliopistosta ja Seppo Tikkanen Tampereen teknillisestä yliopistosta luomassa uudenlaista oppijoiden ekosysteemiä, joka toteutetaan yhteistyössä yliopistojen, yrityksien, kuntien ja opiskelijoiden kanssa.

Kuva: Tiina Hartikainen

FITech Forumin materiaali

Lue lisää