Takaisin opiskelijatarinoihin

FITechin akkuteknologian kursseilta oppeja sosiologian ja materiaalitekniikan osaamisen tueksi

Johanna Valio

Koulutus: YTM, DI
Ammatti: Väitöskirjatutkija
Hakenut: Battery recycling and ecosystems, Emerging battery technologies

Lukion loppupuolella Johanna haaveili toimittajan työstä. Tie alan opintoihin ei auennut, mutta välivuoden aikana hän innostui kansanopiston sosiologian kurssista ja päätyi hakemaan sosiologiaa silloiseen Joensuun yliopistoon. Näin Johannan monipuolinen koulutuspolku sai alkunsa.

2000- ja 2010-lukujen taitteessa Johanna suoritti ympäristötieteen verkko-opintoja Turun yliopistossa. Opintojen aikana hän luki useita VTT:n tutkimuksia ja raportteja ja kiinnostui organisaatiosta. Johanna selvitti, että monella VTT:llä työskentelevällä henkilöllä oli siihen aikaan tekniikan tausta. Hän löysi TTK:lta eli nykyisestä Aalto-yliopistosta kukkaisteekkarikiintiön, joka mahdollisti sen, että lukion lyhyen matematiikan opiskelleet pystyivät hakemaan pienessä kiintiössä TTK:n tiettyihin opintoihin. Johanna haki opiskelemaan ympäristö- ja materiaalitekniikkaa ja pääsikin pian materiaalitekniikan opintojen pariin. Seuraavana vuonna Johanna opiskeli iltalukiossa tarvittavat pitkän matematiikan ja fysiikan opinnot ja sai tukinnonsuoritusoikeuden. Materiaalitekniikan opinnot alkoivat vuonna 2011. Vuodet 2015-2017 kuluivat töissä ja maisterivaiheen opintojen parissa. Johannan diplomityö liittyi litiumioniakkujen kierrätysteknologioihin.

Edellisessä työssään Johanna teki hankeyhteistyötä Satakunnan ammattikorkeakoulun (SAMK) kanssa, minkä vuoksi siirtyminen hanketyöhön SAMKissa oli luonteva jatko. Johannan työtausta on monipuolinen; hän on muun muassa toiminut projektipäällikkönä, luonut uusia yhteistyösuhteita, ideoinut ja hakenut uusia hankkeita, tehnyt tutkijan töitä ja osallistunut sisäisiin kehittämistehtäviin.

Keväällä 2025 Johanna sai mahdollisuuden jatko-opintoihin ja väitöskirjatyön aloittamiseen Aalto-yliopistossa. Tutkimusaiheeksi valikoitui akkujen kierrätys, ja Johanna sai sisällytettyä FITechin kautta suorittamansa akkuaiheiset kurssit tohtoriopintoihinsa.

Päivitystä osaamiseen FITech-kursseilta

FITech tuli tutuksi, kun eräässä aiemmista työpaikoistaan Johanna teki yhteistyötä FITech-koordinaattorin kanssa. Myöhemmin hän kuuli yhteistyökumppanilta hyvää erityisesti professori Ulla Lassin kursseista.

”Vaikka seuraankin akkujen kierrätyksessä tapahtuvaa kehitystä suhteellisen aktiivisesti, halusin päivittää tietojani systemaattisemmin ja arvostamani asiantuntijan kurssilla. Tietoa on paljon tarjolla, ja siitä kaikesta on lopulta vaikea valita yksin, mihin keskittyä ja panostaa. Halusin syventää tietojani uusista akkukemioista ja saada ajantasaista tietoa siitä, missä tällä hetkellä mennään”, Johanna kertoo.

”Olen saanut arvokasta päivitystä ja tukea tietoihini. Battery recycling and ecosystems -kurssilla arvostin monipuolista sisältöä ja lukuisia yritysvierailijaluentoja. Emerging battery technologies -kurssista sain paljon arvokasta päivitystä osaamiseeni. Opinnot ovat antaneet tukea aiempiin työtehtäviini ja koen, että myös työnantaja hyötyi kursseista. Seuraan kurssitarjontaa varmasti jatkossakin”, hän jatkaa.

Johannan mukaan opiskelun motivaationa toimii halu ymmärtää ympäröivää maailmaa paremmin. Hän kuvailee, että uuden oppiminen voi olla mukava ajanviete – jopa harrastus. ”Pidän tietoisesti ja omasta valinnasta tapahtuvaa opiskelua myös palkitsevana ajanvietteenä”, Johanna kertoo.

Uteliaisuus, avoimuus ja ketteryys kannattavat

Johannan mukaan oppiminen ja maailman murroksen seuraaminen ovat tärkeitä asioita työelämän kannalta. ”Minusta se vanha neuvo, että opiskelee sitä, mikä kiinnostaa, on edelleen hyvä. Ihmisethän opiskelevat muutenkin hyvin eri syistä. Jos opiskelun motiivina on löytää uusi työpaikka tai työllistyä tiettyyn paikkaan, kannattaa kysellä, mitä tietoja ja taitoja organisaatio tarvitsee ja arvostaa. Muutenkin on hyvä pitää silmät ja korvat auki maailmaan, että mikä on relevanttia ja mitä haluaa itse olla ratkaisemassa”, Johanna kuvailee.

Muutosten mukana pysyminen vaatii ketteryyttä ja monipuolista ajattelua. Oman osaamisen kehittäminen ja jatkuva oppiminen auttavat hahmottamaan ajankohtaisia teemoja ja ilmiöitä. ”Maailma on mielestäni nyt niin suuressa murroksessa, että mikään ei lopulta ole varmaa. Olen itse ajatellut, että tietynlainen ketteryys, uteliaisuus ja avoimuus on aina hyvästä, kuten myös se, ettei jää liikaa olemassa olevien rakenteiden vangiksi. Uudenlaiselle ajattelulle ja luovuudelle on aina sijaa”, Johanna kertoo.

Johanna vinkkaa, että FITech-kursseista voi luoda ainutlaatuisia ja oman näköisiä kokonaisuuksia yhdistellen eri yliopistojen tarjoamia maksuttomia opintoja. FITechin avulla myös korkeakoulujen tutkinto-opiskelijat voivat täydentää tutkintoaan suomalaisten tekniikan alan yliopistojen kursseilla. FITech-kurssit tarjoavat Johannan mukaan turvallisen tavan kokeilla kurssi kerrallaan, mikä itseä kiinnostaa, sillä joustavat suoritustavat mahdollistavat opiskelun myös työn ohella.

Tutustu maksuttomiin energiavarastoinnin opintoihin

FITechin kurssivalikoimasta löydät runsaasti maksuttomia tekniikan alan opintoja, jotka valmistavat sinua esimerkiksi uusiutuvan energian tehtäviin ja akkualan tulevaisuuteen. Kurssit ovat maksuttomia ja avoimia kaikille suomalaisille ja Suomessa vakituisesti asuville henkilöille.

Tutustu kursseihin FITechin verkkosivuilla ja löydä omat suosikkisi!