FITech Hydrogen –hanke päättyi vuoden 2025 lopussa
Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus JOTPA rahoitti vuosina 2023–2025 FITech Hydrogen -hanketta, jonka puitteissa tarjottiin vetytalouteen liittyvää koulutusta yli 2 000 oppijalle. Hanketta koordinoi Aalto-yliopisto. Opetusta tarjosivat Aalto-yliopiston lisäksi Itä-Suomen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Vaasan yliopisto ja Åbo Akademi. LUT-yliopisto osallistui koulutuksen suunnitteluun.
Hankkeen koulutustarjonta luotiin FITech-verkoston jäsenyliopistojen ja Suomen vetyklusterin yhteistyössä kattamaan koko vetytalouden arvoketju. Vetytaloushankkeen kurssivalikoimasta löytyi esimerkiksi vedyn tuotannon, varastoinnin, logistiikan, käytön, geopolitiikan, projektien hallinnan ja kiertotalouden aiheita.
Vetyosaajamerkki osoituksena kerrytetystä osaamisesta
Vuonna 2024 vetytaloushankkeessa kehitettiin FITechin ensimmäinen yksittäisen kurssin suoritusmerkkiä laajempi FITech H2Xpert -osaajamerkki. Merkin ansaitsevat aikuisopiskelijat, jotka ovat suorittaneet hyväksytysti vähintään kolme vetyaiheista kurssia FITechin kautta. Vaikka merkki ei ole virallinen sertifikaatti, sillä voi viestiä laajemmasta osaamisestaan vetytalouden aiheiden parissa.
Ensimmäinen osaajamerkin saaja Iida-Maria Seppä kuvailee FITechin vetytalousopintoja kattaviksi ja hyödyllisiksi. Kiinnostus aiheen opiskeluun heräsi, kun hän huomasi vetytalouden alan kehittyvän jatkuvasti. FITech-kursseilta kerrytetty osaaminen ja muodollinen pätevyys ovat eduksi työelämässä.
”Vety on pari vuotta ollut sellainen aihe, joka on alkanut tulla töissä esiin. Ensin vähän kaiken reunoilta – että kohta on jotain tulossa – ja nyt näkyy vahvemmin ja vahvemmin meillä töissä, tarjouspyynnöissä ja yleisesti”, Iida-Maria kertoo.
Iida-Marian lisäksi myös moni muu aikuisopiskelija on ansainnut FITech H2Xpert -merkin. Opiskelijatarinoihin ja vetyosaajamerkkiin voi tutustua tarkemmin FITechin verkkosivuilla. Lue lisää vetyosaajamerkistä.
FITech-kursseilta näkymiä vetytalouden liiketoimintaan
Yliopistojen lisäksi useat kumppaniyritykset ja alan järjestöt osallistuivat koulutuksen suunnittelun lisäksi kurssien sisältöjen tuottamiseen. Muun muassa Teknologiateollisuus, Suomen vetyklusteri, Energiateollisuus, Tekniikan akateemiset TEK, ABB, Neste, eTehdas, P2X Solutions ja Gasgrid toimivat aktiivisessa roolissa vetyhankkeen toteutuksessa.
Turun yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston yhteinen FITech Hydrogen -projektikurssi järjestettiin hankkeen aikana kaksi kertaa. Projektikurssilla tutkinto- ja aikuisopiskelijoista koostuvat ryhmät käsittelivät vetytalouden parissa työskentelevien yritysten tosielämän haasteita ja pyrkivät löytämään niihin ratkaisuja yhdessä yritysten kanssa. Projektikurssille osallistui neljä suomalaista yritystä: Kelluu, Helen, eTehdas ja P2X Solutions.
Huhtikuussa 2025 FITech järjesti Clean Industrial Dealin vaikutukset vetytalouden kehitykseen -webinaarin, jossa asiantuntijat avasivat vetytaloutta ohjaavaa ajankohtaista sääntelyä yritysten näkökulmasta. Webinaari toteutettiin yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston, Vetyklusterin, P2X Solutionsin, Gasgridin, Euroopan komission Suomen edustuston ja EIP-ryhmän Suomen toimiston kanssa.
FITechin koulutustarjonta jatkuu ja kehittyy
Vetyklusteri näkee vetytaloudessa suuria liiketoimintamahdollisuuksia Suomelle. Jotta suomalaiselle vetytaloudelle voidaan luoda kasvu- ja kehittymisedellytykset, tarvitaan osaamistarpeen kattamiseksi merkittävää koulutustarjonnan lisäämistä
FITech Hydrogen -hankkeen aikana tutkinto-opiskelijoiden kiinnostus vetytalouskursseja kohtaan kasvoi jatkuvasti, ja onnistuneen hankeyhteistyön tuella Aalto-yliopistoon syntyikin uusi vetyalan maisteriohjelma, Hydrogen and Electric Systems. FITech-kurssien opiskelijapalautteen perusteella suurin motivaatio vetytalousopinnoille oli halu kehittää alan osaamista sekä vetyaiheiden osaamisen positiivinen vaikutus urakehitykseen tulevaisuudessa. Osa vastaajista koki myös tarvitsevansa uusia taitoja tämänhetkisessä työssään.
Vaikka hanke on päättynyt, FITechin tarjonnasta löytyy vetyyn liittyvää koulusta myös jatkossa. Myös FITech H2Xpert -osaajamerkin voi ansaita edelleen. FITech jatkaa vetytalouden koulutuksen kehittämistä yliopistojen yhteistyönä sekä tutkintokoulutuksen että jatkuvan oppimisen puolella, ja verkoston toiminta jatkuu muiden hankkeiden parissa. Tutustu käynnissä oleviin hankkeisiin.
FITech-verkostoyliopisto kiittää rahoittajaa ja yhteistyökumppaneita onnistuneesta yhteistyöstä FITech Hydrogen -hankkeessa!


