Takaisin kaikkiin uutisiin ja tapahtumiin
UUTISET

FITech Energy Storage -hankkeelle 420 000 euron avustus OKM:ltä

Julkaistu 23.6.2020

Avustus mahdollistaa energiavarastoinnin koulutusten kehittämisen.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt FITech Energy Storage -hankkeelle yhteensä 420 000 euron avustuksen. Nyt myönnetty rahoitus on jatkoa aikaisempaan FITech Energy Storage -hankkeeseen, joka on yksi FITech-verkostoyliopiston kolmesta innovaatioyhteisöstä. Hanke tarjoaa energian varastointiin ja konversioteknologiaan liittyviä yliopistokursseja maksuttomasti kenelle tahansa kiinnostuneelle.

Älykkäisiin sähköenergiajärjestelmiin, liikenteeseen ja liikkuviin työkoneisiin sovellettavan energian varastointi- ja konversioteknologian (erityisesti akkuteknologian) kehitysvauhti on tällä hetkellä todella nopeaa. Suomen energia-alan tulevaisuuden uusiutumis- ja kilpailukyvyn kannalta työvoiman saatavuus ja ajantasainen osaaminen on ensisijaisen tärkeää ja FITech-kurssit tarjoavat nopeavaikutteisen reitin osaamisen kehittämiseen.

Hanke on pyörinyt yhden lukuvuoden ajan ja houkutellut mukaan osallistujia ympäri maata.

”Aihe on äärettömän ajankohtainen”, sanoo hankkeen projektipäällikkö Pia-Liisa Äijö Vaasan yliopistosta.

”Energiajärjestelmät ovat suuressa murroksessa ja yrityksissä tarvitaan uutta osaamista nopeasti. Tämän tyyppistä koulutusta ei ole vielä juuri missään tarjolla, ja jos onkin, hintalappu voi olla todella korkea. On mahtavaa, että voimme tarjota tuoreimpaan tutkimustietoon perustuvia kursseja elinkeinoelämälle maksutta.”

Kursseja kehitetään työn oheen sopiviksi

Opiskelun ja työssäkäynnin yhdistäminen on osoittautunut haasteelliseksi joillekin kiinnostuneille. Saadulla rahoituksella FITech Energy Storage -koulutuskokonaisuuden kursseja kehitetäänkin helpommin työn ohella suoritettaviksi.

”Ehkäpä myös koronan tuomat lomautukset voi hyödyntää käyttämällä ajan opiskeluun. Nyt kesälläkin on useampi joustavasti suoritettava verkkokurssi tarjolla”, kannustaa Äijö.

 

Tutustu opintojen teemoihin ja hankkeeseen tarkemmin täällä.

FITech on seitsemän suomalaisen yliopiston perustama verkostoyliopisto, joka kolmen hankkeen kautta tarjoaa kaikille avoimia tekniikan alan opintoja jäsenyliopistojen tarjonnasta. Vaasan yliopisto koordinoi FITech Energy Storage -hanketta. Muut mukana olevat yliopistot ovat Aalto-yliopisto, LUT-yliopisto, Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto, Turun yliopisto, Åbo Akademi ja Jyväskylän yliopisto.

Lue lisää

UUTISET

Vetytalouden kokonaiskuva haltuun FITech-kursseilla

Julkaistu 14.9.2023

FITech Hydrogen -opintokokonaisuudessa perehdytään vetytalouden arvoketjun eri osiin. Energia-alalla on käynnissä murros, vihreä siirtymä, jossa fossiilisista energianlähteistä siirrytään kohti uusiutuvaa energiaa. Vihreää siirtymää on alettu… Read More

Lue lisää aiheesta Vetytalouden kokonaiskuva haltuun FITech-kursseilla
UUTISET

Hae FITechin syksyn kursseille 1.6. alkaen

Julkaistu 31.5.2023

Kohti uutta osaamista FITech-verkostoyliopisto tarjoaa tulevana syksynä jälleen runsaasti mielenkiintoista opiskeltavaa eri tarpeisiin. Haku kursseille avautuu torstaina 1.6.2023 klo 12 ja päättyy noin viikkoa ennen… Read More

Lue lisää aiheesta Hae FITechin syksyn kursseille 1.6. alkaen