Takaisin kaikkiin uutisiin ja tapahtumiin
UUTISET

Meritekniikan ryhmälle opetuksen vaikuttavuuspalkinto 2018

Julkaistu 14.9.2018

Opiskelijat pääsivät soveltamaan osaamistaan uudella tekniikan alalla ja työstämään ainutlaatuisia ideoita.

Aalto-yliopisto on myöntänyt vuoden 2018 opetuksen vaikuttavuuspalkinnon meritekniikan opettajille. Professori Jani Romanoff, apulaisprofessori Heikki Remes, professori Pentti Kujala, tutkijatohtori Osiris A. Valdez Banda ja yliopistonlehtori Martin Bergström saivat tunnustuksen erinomaisesta työstään meritekniikan opintojen tarjoamiseksi FITech-yhteistyöyliopistossa.

FITechin tavoitteena on tuottaa korkeakoulutettuja tekniikan asiantuntijoita Lounais-Suomessa toimivien yritysten tarpeisiin. Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulu tarjoaa meritekniikan opintoja Aalto-yliopiston ja muiden yliopistojen opiskelijoille.

”Ongelmalähtöinen oppiminen on opettajalle aina haaste. Uuden opetusjakson järjestäminen tänä kesänä ei helpottanut asiaa. Opiskelijoidemme heterogeenisyys teki tästä haasteesta poikkeuksellisen kiperän jopa kokeneille opettajille – osanottajat saapuivat kaikkialta Suomesta ja tutkintotasoissa sekä opinaloissa oli suurta vaihtelua. Haasteessa piilee kuitenkin aina myös mahdollisuus”, kertoo Jani Romanoff, joka toimi Summer Boost -opetusjakson vastuuprofessorina. Opetusjaksolle osallistui FITech-opiskelijoita suomalaisista tekniikan alan yliopistoista.

”Kehitimme kokonaisvaltaisia ideoita, jotka kattavat useita itseohjautuviin laivoihin ja niiden osajärjestelmiin liittyviä tekijöitä, esimerkiksi kestävyyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden. Opiskelijat pääsivät soveltamaan osaamistaan uudella tekniikan alalla, työstämään ainutlaatuisia ideoita sekä tarjoamaan tuoreita näkökulmia alalla jo pidempään työskenneille”, Romanoff jatkaa.

”Itseohjautuvat laivat ovat nousseet suureksi puheenaiheeksi meriliikenteen alalla. Pohjoismaat edustavat maailman huippua itseohjautuvan meriliikenteen mahdollistavien järjestelmien kehittämisessä. Työ vaatii kuitenkin myös murrosta meritekniikan opetuksessa, jonka tehtävänä on kasvattaa uusia ammattilaisia meriliikenteen alan tulevaisuuden johtajiksi. Aalto-yliopiston ja FITechin välinen yhteistyö on erinomainen esimerkki tästä murroksesta käytännössä”, kertoo tutkijatohtori Osiris A. Valdez Banda.

Aalto-yliopiston opetuksen vaikuttavuuspalkinto
Tärkeiden yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi täytyy kouluttaa muutoksentekijöitä, jotka käyttävät tietoa ja taitoja muutosten toteuttamiseen ja paremman yhteiskunnan rakentamiseen. Opetuksen vaikuttavuuspalkinto myönnetään uraauurtavalle opetustyölle, joka kehittää suomalaiselle yhteiskunnalle keskeisten toimialojen osaamista uusien yhteistyön muotojen avulla.

Teksti: Riitta Särkisilta, Aalto-yliopisto

Lue lisää

UUTISET

Vetytalouden kokonaiskuva haltuun FITech-kursseilla

Julkaistu 14.9.2023

FITech Hydrogen -opintokokonaisuudessa perehdytään vetytalouden arvoketjun eri osiin. Energia-alalla on käynnissä murros, vihreä siirtymä, jossa fossiilisista energianlähteistä siirrytään kohti uusiutuvaa energiaa. Vihreää siirtymää on alettu… Read More

Lue lisää aiheesta Vetytalouden kokonaiskuva haltuun FITech-kursseilla
UUTISET

Hae FITechin syksyn kursseille 1.6. alkaen

Julkaistu 31.5.2023

Kohti uutta osaamista FITech-verkostoyliopisto tarjoaa tulevana syksynä jälleen runsaasti mielenkiintoista opiskeltavaa eri tarpeisiin. Haku kursseille avautuu torstaina 1.6.2023 klo 12 ja päättyy noin viikkoa ennen… Read More

Lue lisää aiheesta Hae FITechin syksyn kursseille 1.6. alkaen