Takaisin kaikkiin uutisiin ja tapahtumiin
UUTISET

TEK verkkolehti 26.4.: FITech – nopea lääke osaajapulaan

Julkaistu 26.4.2018

Nopean kasvun myötä Varsinais-Suomessa on ollut pulaa osaajista.

Viime syksynä aloittanut verkostoyliopisto FITech on seitsemän tekniikan alan yliopiston yhteinen vastaus Varsinais-Suomen osaajapulan paikkaamiseen. Tavoitteena on tuottaa alueelle enemmän diplomi-insinöörejä. TEK on yksi yliopiston perustajista.

– FITech on nopeimmin vaikuttava tapa paikata yhteiskunnassa esiin nousevaa osaajatarvetta. Kun perinteisen yliopistokoulutuksen pystyttäminen saattaa kestää 5–10 vuotta, FITechin mallilla saadaan jo 1–2 vuoden aikana ensimmäiset diplomi-insinöörit työmarkkinoille, kiteyttää projektijohtaja Heikki Koponen FITechistä.

Opinnot tapahtuvat pääasiassa etänä, ja moni lähipäivistä järjestään Turussa. Opiskelijat kirjautuvat opiskelijoiksi johonkin hankkeen yliopistoista. Viime vuonna aloitti kaksi koulutusohjelmaa ja ensi syksynä käynnistyy viisi uutta DI-ohjelmaa.

FITechin tavoitteena on myös kasvattaa Lounais-Suomen yrityksiin tehtävien diplomitöiden määrää.

– Olemme tehneet koko ajan erittäin tiivistä yhteistyötä yritysten kanssa. Viime vuonna valmistui 117 diplomityötä alueen yrityksiin, ja tänä vuonna tarkoitus on kasvattaa määrää 150:een. Luku perustuu yrityksillä tehtyyn tarvekartoitukseen, Koponen arvioi.

FITechin puitteissa tarjotaan myös valtava määrä erilaisia uusia sivuainekokonaisuuksia opiskelijoille. Ensi syksynä on alkamassa 15 sivuainetta.

– Jos esimerkiksi turkulainen tietotekniikan pääaineopiskelija opiskelee Aalto-yliopiston tarjoaman meritekniikan sivuaineen, hän on yhtäkkiä todella kova tyyppi telakkateollisuuden näkökulmasta, Koponen havainnollistaa.

Teksti: Kirsti Levander ja Aku Karjalainen

Lue lisää