Takaisin kaikkiin uutisiin ja tapahtumiin
UUTISET

Tietotekniikan lukutaitokurssi opettaa ymmärtämään, mitä ICT on

Julkaistu 24.10.2019

Kehitteillä olevan kurssikonseptin tavoitteena on tehdä ICT-alasta helposti lähestyttävää kaikille

Computer Science Literacy for Dummies -kurssikonsepti syntyi vuorokauden mittaisessa DigiEduHack-hackathonissa lokakuun alussa.

Sen kehittäjät, Aalto-yliopiston Collaborative and Industrial Design -ohjelman maisteriopiskelijat Janne Salo ja Sami Markkula voittivat ideallaan FITechin haasteen pääpalkinnon.

Haasteena oli ”How to make ICT accessible for all”, eli kuinka ICT-alasta ja sen aiheista tehdään saavutettavia kaikille iästä, sukupuolesta ja taustasta riippumatta.

Kurssi, jonka voisi opiskella kotona viinilasin ääressä

Markkula ja Salo saivat idean matalan kynnyksen skaalautuvasta ICT-kurssista huomattuaan, ettei FITechin – tai sen paremmin esimerkiksi Aalto-yliopiston kuin yhdysvaltalaisen Yalen yliopiston – opetustarjonnassa ole kursseja, joissa opetettaisiin mitä koodaus tai tietotekniikka itse asiassa on ja miten niitä voi hyödyntää.

”Jos joku haluaa oppia ymmärtämään koodaamista, hän opettelee koodauksen alkeet. Se tuntuu tarpeettomalta, sillä monissa töissä ei tarvitse koodata”, Janne Salo miettii.

Moni voi tunnistaa tilanteen omalta työpaikaltaan. Ohjelmointi ei liity suoraan omaan työnkuvaan, mutta projekteissa työskennellään vaikkapa devaajien kanssa. Sujuvan vuorovaikutuksen takaamiseksi olisi hyödyllistä tuntea alan termistöä ja toimintaperiaatteita.

Tähän pyritään Salon ja Markkulan CS Literacy for Dummies -kurssilla, jonka tavoitteena on tarjota opiskelijalle holistinen ymmärrys tietotekniikasta. Heidän omakohtaiset sekä lähipiirin kokemukset osoittivat, että kurssille olisi kysyntää.

”Vitsailimme, että olisi hyvä jos kurssin voisi opiskella kotona viinilasin ääressä. Ettei tarvitse hampaat irvessä opetella koodaamista”, Markkula sanoo.

FITechin jatkuvan oppimisen tarjontaan sopiva tuote

Salon ja Markkulan mukaan moni ei välttämättä tiedä soveltuvansa ICT-alalle. Kurssin käytyään ymmärtää, mistä alassa on kyse ja että se tarjoaa paljon mahdollisuuksia.

Seuraavaksi vuorossa on konseptin jatkojalostus. Kehittäjät ovat ajatelleet kurssille tiettyjä asiakokonaisuuksia, kuten kiinnostavia uratarinoita ja hyödyllistä tietoa esimerkiksi datasta sekä ICT-projektien resursoinnista.

Salon ja Markkulan lopullinen unelma on tehdä kurssista eräänlainen koulutuksellinen vientituote.

”Olisi hienoa, jos FITech johtaisi tällaista projektia”, Salo toteaa.

FITechin ICT-hankkeen projektipäällikkö Katri Ventus näkee, että kurssille olisi kysyntää FITechin ICT-opintotarjonnassa.

”Digitalisaatio ja erilaiset tietojärjestelmät ovat arkipäivää valtaosalle tämän päivän tietotyöläisistä. Matalan kynnyksen kurssi, jolla oppii ymmärtämään paremmin tietotekniikan mahdollisuuksia, ICT-alaa ja liiketoimintaa, hyödyttäisi varmasti monia.”

 

Kuva: Lauri Ellilä

Lue lisää