Tule tekoälyn taitajaksi Oulun yliopiston ja FITechin kursseilla

Tekoäly ja koneoppiminen uudistavat tapojamme tehdä työtä.

Menetelmät ovat kehittyneet nopeasti viime vuosina, ja lähitulevaisuudessa lähestulkoon kuka tahansa pystyy hyödyntämään tekoälyä työssään.

Tekoäly ja sen hyödyntäminen tarjoaa aivan uudenlaisia työllistymismahdollisuuksia niin aiheen parissa aiemmin toimineille kuin alanvaihtajillekin.

FITech-verkostoyliopistoon kuuluva Oulun yliopisto on tunnettu langattoman viestinnän pioneerina. Tekoälyosaamisen keihäänkärkenä toimii puolestaan erittäin vahva konenäköosaaminen. Tämä mahdollistaa monipuolisten tekoälykurssien tarjoamisen osana FITechin opintotarjontaa.

FITechin omat ICT-alaan tutustuttavat verkkomassakurssit yhdistettyinä Oulun yliopiston tekoälyn kursseihin ovat mainio tapa kehittää osaamista, jota tarvitaan tulevaisuuden työelämässä. Kurssit sopivat myös alanvaihtajille, muuten aiheesta kiinnostuneille tai esimerkiksi lukiolaisille, jotka haluavat tutustua aiheeseen.

Ohjelmointiosaaminen tarjoaa perustan tekoälyn opiskelulle.

Uusien mahdollisuuksien hyödyntäminen vaatii tietämystä perusmenetelmistä, ja kaiken pohjana toimii ohjelmointiosaaminen.

Olemme koonneet alle FITechin alkeistason massakursseista ja Oulun yliopiston kursseista koostuvan kurssipolun, jonka avulla sinä voit opiskella itsesi tekoälyn taitajaksi!

Kurssipolku on tarkoitettu suositukseksi kaikille, jotka kaipaavat inspiraatiota ja neuvontaa sopivien kurssien löytämiseen. Kaikkien kurssien suorittaminen ei ole pakollista.

1
FITech 101: Johdatus ohjelmointiin (2 ECTS)

Jos sinulla ei ole aiempaa ohjelmointikokemusta, suorita ensin tämä ohjelmoinnin verkkokurssi. Kurssin käytyäsi tunnet ohjelmoinnin peruskäsitteet, osaat lukea ohjelmakoodia ja toteuttaa pienimuotoisia ohjelmia. Voit suorittaa kurssin täysin verkossa omaan tahtiin.

Lue lisää kurssista!

2
FITech 101: Data ja tieto (2 ECTS)

Jatka tähän FITech 101: Johdatus ohjelmointiin -kurssin jälkeen. Jos ohjelmointi on sinulle jo tuttua, voit myös aloittaa suoraan tästä. Kurssi antaa perustiedot, joiden pohjalta voit jatkaa tekoälyn opintoihin Oulun yliopistossa. Kurssin voi suorittaa verkossa omaan tahtiin.

Lue lisää kurssista!

3
Johdatus tekoälyyn (5 ECTS)

Jatka tähän FITech 101: Data ja tieto -kurssin jälkeen. Kurssi on hyvä ensikosketus tekoälystä kiinnostuneille, joilla ei ole aikaisempaa kokemusta aihepiiristä. Tämä verkkokurssi järjestetään seuraavan kerran keväällä 2022.

Lue lisää kurssista!

4
Towards data mining (5 ECTS)

Jatka tähän Johdatus tekoälyyn -kurssin jälkeen. Tällä kurssilla perehdyt dataan ja siihen liittyviin konsepteihin kuten datankeruuseen, esikäsittelyyn sekä puuttuvaan tiedon käsittelyyn. Verkkokurssi järjestetään normaalisti kaksi kertaa vuodessa, joten voit suorittaa sen esimerkiksi keväällä 2022.

Lue lisää kurssista!

5
Big data processing and applications (5 ECTS)

Jatka tähän Towards data mining -kurssin jälkeen. Kurssilla saat yleisesittelyn Big Datan maailmaan. Aiheita ovat mm. tietovarastot, data-analyysi sekä yksityisyys ja turvallisuus. Kurssi järjestetään keväällä 2022, ja luennot ovat seurattavissa etänä.

Lue lisää kurssista!

Kaikki FITechin kautta opiskellut kurssit ovat maksuttomia ja suuri osa on täysin verkossa suoritettavissa. Suoritetuista kursseista voit hakea Linkedin-osaamismerkin sekä virallisen opintorekisteriotteen.

Lue lisää FITech-opiskelusta täältä!